Asiakkaamme kertoo: Yhteistyö Clousin kanssa toimi erinomaisesti

Myimme hiljattain Clousin avulla Helsingin Punavuoresta vuonna 1961 rakennetun pienen kerrostalokolmion. Kyseessä ei ollut himoittu arvoasunto, vaan peruskohde aikoinaan työläisille rakennetusta talosta. Asunto oli siisti ja remontoitu, sillä teimme sinne aikoinaan muuttaessamme seinä- ja lattiapintojen remontit.

Aiempi kokemus välittäjästä antoi kipinän kokeilla asunnon myyntiä itse

Asunto myytiin itsemyyntipalvelun avulla helposti ja nopeasti

Olin ennen Punavuoren asuntoa myynyt välittäjän kautta kaksion Lauttasaaresta. Tuntui, että tuolloin myyntiprosessissa luotettiin liikaa vain alueen vetovoimaan, eikä myynnin eteen nähty tarpeeksi vaivaa. Lopulta asunto myytiin ostajalle, joka oli nähnyt minun itse julkaisemani ilmoituksen somessa.

Koska Punavuoren asunto oli yli 500 000 euron arvoinen, tuntui aiemman kokemuksen pohjalta hassulta maksaa välittäjälle 2-3% palkkiota myynnistä. Koska oma aktiivisuuteni oli ollut vaikuttamassa merkittävästi edellisen asuntoni myyntiin, päätin kokeilla, kuinka tämän asunnon myynti onnistuisi itsenäisesti. Törmäsin samoihin aikoihin somessa Clousin ilmoitukseen, jossa he etsivät kohteita uudelle itsemyyntialustalle. Päätös oli helppo tehdä.

Yhteistyö Clousin kanssa toimi erinomaisesti

Pidin erityisesti siitä, että minulla oli ikään kuin taustatuki, jolta pystyin varmistamaan olennaiset asiat myyntiprosessin aikana. Esimerkiksi kauppakirjojen tekeminen ja erilaiset kauppaan liittyvät lakiasiat hoituivat kätevästi Clousin kautta, eikä minun tarvinnut itse lähteä selvittämään niitä alusta saakka tai erikseen lakimiehen kanssa.

Clous tekee asunnon itsemyynnistä helppoa, sillä heillä on vahva tietotaito siitä, kuinka asunnon myynnin eri vaiheet tulee hoitaa. Clous hoiti kaikki asunnon myyntiin liittyvät paperiasiat, kuten isännöitsijätodistusten tilaamisen ja kauppakirjojen laatimisen, puolestani. Tämä on usein juuri se asunnon itsemyynnin osa-alue, jossa myyjällä on kaikista epävarmin olo. Clous toi varmuutta prosessiin ja hoiti kaiken hienosti ajallaan.

Olin yllättynyt, kuinka kattava Clousin tarjoama paketti oikeasti on. Clous hoitaa samaan hintaan niin asunnon myyntiin liittyvät hallinnolliset asiat, laadukkaat myyntikuvat kuin 3D-mallinnoksenkin. Valmis paketti säästää huomattavasti aikaa ja rahaa, kun jokaista osa-aluetta ei tarvitse erikseen lähteä järjestämään itse.

Clousista välittyi aito kiinnostus ja luotettavuus

Pidin siitä, että Clousilta sai nopeasti vastaukset kysymyksiin. Usein ajatellaan, että välittäjä on Clousin tapaista itsemyyntialustaa läheisempi, mutta oma kokemukseni on päinvastainen. Clous antaa vapauden hoitaa myyntiin liittyvät asiat itselle sopivalla tavalla, mutta toimii samalla mainiona taustatukena, jonka puoleen voi tarvittaessa kääntyä.

Clousista välittyy aito kiinnostus asiakkaan myynnin onnistumiseen sekä luotettavuus siitä, että asiat hoituvat, kuten on sovittu. Minusta oli hienoa kuulla, kuinka vahvasti Clousin tiimi on kiinnostunut ja sitoutunut kehittämään palveluaan sekä koko kiinteistöalaa.

Itsemyynnin avulla säästyneet rahat heti hyötykäyttöön

Clous palvelu oli kokemuksena erinomainen

Säästimme merkittävän summan rahaa myymällä Punavuoren asuntomme Clousin kautta, ja pystyimme maksamaan säästyneellä rahalla uuden asuntomme varainsiirtoverot. Rahansäästö ei kuitenkaan ole ainoa hyöty, jonka huomasimme. Toinen merkittävä hyöty asunnon myymisessä Clousin avulla on helppous. Kun asunnon myy itse, ei ole riippuvainen kenestäkään – Clous tuo puolestaan helppoutta moniin asunnon itsemyynnin vaiheisiin.

Tulen hoitamaan mahdolliset asuntojen myynnit tulevaisuudessakin Clousin kautta. Suosittelen palvelua lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa asunnon itsemyynti – etenkin silloin, kun kyseessä on peruskohde, jonka myyntiin välittäjä ei välttämättä tuo niin suurta lisäarvoa.

Jaa blogi:

Lue myös

0