Asiakkaamme kertoo: Asuntokaupat lyötiin lukkoon alle viikossa

Minulla oli Etelä-Haagassa sijoitusasuntona valoisa ja avara ensimmäisen kerroksen yksiö, jonka päätin laittaa myyntiin vuokralaisten ilmoittaessa, että he muuttavat pois. Asunnossa oli iso lasitettu parveke ja remontoidut pinnat, joten koin, että se voisi mennä hyvin kaupaksi ilman välittäjää. Löinkin Clousin avulla kaupat lukkoon asunnostani alle viikossa.

Clousin moderni palvelu mahdollistaa myynnin toisesta kaupungista

Asun itse 450 kilometrin päässä Helsingin asunnostani, minkä vuoksi mietin ensin vakavasti asunnon myyntiä välittäjän avulla. Pohdin erityisesti sitä, kuinka itsemyynnin prosessi onnistuu, jos olen itse niin kaukana myyntikohteesta. Olin kuitenkin nähnyt Clousin mainoksia somessa sekä ihastunut heidän myyviin ja visuaalisesti hienoihin asuntoilmoituksiinsa. Kokeilunhaluisena ihmisenä halusin testata, voisiko asunnon itsemyynti onnistua etäisyydestä huolimatta yhtä helposti kuin siitä kerrottiin.

Koin myös, etten menetä mitään kokeillessani Clousin palvelua, ja voin hyvin ottaa välittäjän mukaan myyntiprosessiin myöhemminkin, jos tuntuu, ettei itsemyynti ota tulta alleen. Koska Clous hoiti käytännössä kaikki asuntokauppaan liittyvät paperityöt ja dokumenttien tilauksen, jäi minun tehtäväkseni vain näyttöjen järjestäminen, yhteydenottoihin vastaaminen ja kauppakirjojen allekirjoitus. Lopulta tarvittiinkin vain yksi reissu Helsinkiin, ja asunto meni kaupaksi.

Virtuaalisisustus ja myyntikuvat yllättivät positiivisesti

Vaikka olin nähnyt Clousin myynti-ilmoituksia muista asunnoista, yllätyin silti positiivisesti, kun näin kuvat omasta asunnostani. Asuntoni oli kuvauksen aikaan tyhjillään, joten erityisesti virtuaalisisustetut kuvat vakuuttivat. Olen monesti törmännyt virtuaalisisustettuihin kuviin, joista näkee heti, että ne on tehty tietokoneella. Clousin kuvat sulautuivat luontevasti osaksi muita myyntikuvia, jolloin ne loivat paremmin mielikuvaa siitä, miltä asunto näyttää kalustettuna.

Clousin ripeä ja asiantunteva asiakaspalvelu saa erityiskehuja: sain vastaukset kysymyksiini aina nopeasti. Asiakaspalvelun sekä upeiden kuvien lisäksi yllätyin siitä, kuinka paljon yhteydenottoja asunnostani tuli lyhyen ajan sisään. Myynti-ilmoitus oli selvästi tavoittanut oikeat ihmiset.

Clous on erinomainen valinta myyntikanavaksi etenkin silloin, kun kyseessä on peruskohde tai esimerkiksi sijoitusasunto hyvällä alueella. Asunnon itsemyynti ei ole rakettitiedettä, mutta on mukavaa, kun paperihommat hoituvat ammattilaisen avulla. Koen, että tein oikean valinnan valitessani Clousin kumppaniksi asuntoni myyntiin!

Jaa blogi:

Lue myös

0